Merimuseo on väliaikaisesti suljettu

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi on Viron merimuseon Paksu Margareeta ja Lentosatama suljettu väliaikaisesti 1. maaliskuuta alkaen.

Myös museokaupat ovat suljettu, mutta verkkokauppa toimii.

Viron merimuseon johtaja Urmas Dresenin mukaan siirtyy eteenpäin myös Viron merivoimien ja tiedustelu-upseeri Bruno Linnebergistä kertovan uuden näyttelyn avaaminen Lentosatamassa. ”Asiasta kiinnostuneilla on kyllä mahdollisuus jo saada tästä aiheesta vasta ilmestynyt Reet Naberin ja Arto Ollin vironkielinen kirja, mutta sen näyttelyssä esitteleminen odottaa rajoitusten päättymistä. Näyttelyn avaamisen lisäksi on siirrettävä myös ensimmäisen Viron merenkulun historian aiheisen kilpailun opiskelijatöiden palkitseminen”, kertoi Dresen.

Lentosataman ulkoalueella on avoinna leikkikenttä, ja laiturilta on mahdollisuus ihailla museon laivoja. Purjesatama ottaa vastaan vieraita. Hallin toisessa kerroksessa kahvila Maru tarjoaa paikan päällä lounasta maanantaista perjantaihin kello 11–14, sekä ruoan kotiin tai toimistoon toimittamisen mahdollisuutta.

Rajoitusten päättymisen jälkeen on Lentosatamassa avoinna 25. huhtikuuta saakka Yhdysvaltojen luonnonhistoriallisen museon näyttely Salaperäinen valtameri ja 18. heinäkuuta saakka näyttely Itämeri maailmanmeressä. Paksussa Margareetassa on esillä Katrin Karun myyntinäyttely Vesitie 18. huhtikuuta saakka.

Kuva: Kaupo Kalda

Uutiset

  • Merimuseon perusnäyttely Lentosatamassa uudistuu

    Lentosatama suljetaan tammi–toukokuuksi 2024 mukaansatempaavan päivitetyn näyttelyn pystyttämiseksi. Viron merimuseon kumppaneita Lentosataman perusnäyttelyn uudistamisessa ovat KOKO architects ja MOTOR.

    28. Lokakuu

  • Viron merimuseo avasi näyttelyn eräästä maailman suurimmasta meritragediasta 28.08.2021–15.01.2023

    Viron merimuseo avasi Lentosatamassa Jumindan meritaistelun 80. vuosipäivänä näyttelyn Helvetti Itämerellä – Jumindan meritragedia 1941. Tämä ihmisten ja laivojen kertomuksiin perustuva näyttely valmistui yhteistyössä Viron elokuva-alan palkittujen tekijöiden kanssa. ”Maailmalla tunnetaan Pearl Harbourin ja Dunkirkin tragediat. Jumindan niemen lähettyvillä Tallinnan evakuoinnin aikana käydyssä kahden päivän taistelussa 28.-29. elokuuta 1941 menehtyi kuitenkin monta kertaa enemmän ihmisiä. […]

    09. Syyskuu

  • Lisää uutisia

Järjestä oma tapahtuma

Järjestämme yhdessä jännittävän tapahtuman, josta puhutaan vielä pitkään!

Katso tarkemmin

Uutiset

Merimuseon perusnäyttely Lentosatamassa uudistuu

Lentosatama suljetaan tammi–toukokuuksi 2024 mukaansatempaavan päivitetyn näyttelyn pystyttämiseksi. Viron merimuseon kumppaneita Lentosataman perusnäyttelyn uudistamisessa ovat KOKO architects ja MOTOR.

28. Lokakuu

Viron merimuseo avasi näyttelyn eräästä maailman suurimmasta meritragediasta 28.08.2021–15.01.2023

Viron merimuseo avasi Lentosatamassa Jumindan meritaistelun 80. vuosipäivänä näyttelyn Helvetti Itämerellä – Jumindan meritragedia 1941. Tämä ihmisten ja laivojen kertomuksiin perustuva näyttely valmistui yhteistyössä Viron elokuva-alan palkittujen tekijöiden kanssa. ”Maailmalla tunnetaan Pearl Harbourin ja Dunkirkin tragediat. Jumindan niemen lähettyvillä Tallinnan evakuoinnin aikana käydyssä kahden päivän taistelussa 28.-29. elokuuta 1941 menehtyi kuitenkin monta kertaa enemmän ihmisiä. […]

09. Syyskuu

Vanhemmat uutiset
Sulje kartta

Yhteystiedot

Varaukset:+372 620 0550 (Ma–Pe 9–17), ei valtiollisina juhlapäivinä
booking@meremuuseum.ee
Vesilennuki tee 6, Tallinn

Avoinna Museo on avoinna ti-su 10:00 – 18:00; suljettu maanantaisin; 23.12 10-17; 24.12, & 25.12 suljettu; 26.12 ja 31.12 10-17

Näytä kartta