2016 on Virossa merikulttuurin vuosi!

logo_ENG_sinine

Viron kulttuuriministeriö on järjestänyt jo 15 vuoden ajan teemavuosia, joiden päämääränä on nostaa yksi kulttuurialue huomion keskipisteeseen. Vuosi 2016 on Virossa merikulttuurin vuosi ja se on omistettu mereen liittyvälle tapakulttuurille sekä meren rannalla ja merellä elämisen taidolle.

Runsas ympärivuotinen ohjelma

Teemavuoden tapahtumia järjestetään jokaisena vuodenaikana ja ohjelmaan sisältyy paljon mielenkiintoista myös matkailijoille – sekä suurille että pienille, sekä pienimuotoisempien kulttuurielämysten etsijöille että viihteellisistä massatapahtumista nauttijoille.

Jatkuvasti täydentyvään ohjelmaan ja tapahtumakalenteriin voi tutustua verkkosivulla www.merekultuur.ee viroksi, englanniksi ja venäjäksi. Merikulttuurivuoden tapahtumat ovat kaikille ilmaisia muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

On vain varattava matkaliput Viroon sekä majoitus jostain meren rannalla sijaitsevasta hotellista tai kylpylästä, matkailutilalta tai leirintäalueelta. Maaseudulla on myös telttailu pikemmin sallittua kuin kiellettyä.

Paras tapa tutustua merikulttuuriin on tulla omalla veneellä tai huvipurrella. Virossa on veneilijöille 110 piensatamaa, joista neljännes on saanut viime vuosien aikana uudenaikaisen ilmeen ja jotka ovat ryhtyneet tarjoamaan rantautumismahdollisuuden lisäksi erilaisia lisäpalveluja.

Rantaretki – sukellus paikalliseen kulttuuriin

Merimuseo tekee paikallisten asukkaiden arkielämään ja perinteisiin tutustumisen helpoksi sellaisille matkailijoille, jotka hakevat tyypillisten nähtävyyksien sijaan aitoja elämyksiä paikallisesta elämästä.

Rantaretki-niminen tapahtumasarja järjestetään eri rantakylissä ja sen puitteissa alan asiantuntijat ja puhehenkilöt kertovat kyseessä olevan kylän historiasta, erityispiirteistä ja perinteistä.

Merifestivaalit – suurista ja viihteellisistä kansanjuhlista pitäville

Virolaiset rentoutuvat kesäisin mielellään meriaiheisilla festivaaleilla, jotka ovat alkaneet saavuttaa myös matkailijoiden suosiota.

Meren rannalla sijaitsevissa paikoissa järjestettävät meripäivät ovat yleensä perhepäiviä: tarjolla on meriaiheisia aktiviteettejä ja kilpailuja, konsertteja ja ulkoilmassa valmistettuja ruokia.

Toukokuusta syyskuuhun on odotettavissa:

  • Räimewest-kalafestivaali Tõstamaalla: 14.5.2016
  • Watergate-vesifestivaalit Pärnussa: kesäkuun lopussa
  • Kihnun merijuhlat Kihnu Mere pidu: 8.–10.7.2016
  • Tallinnan meripäivät: 15.–17.7.2016
  • Kuressaaren meripäivät: 11.–13.8.2016

Virolaisille tärkeimmän kesäjuhlan – juhannuksen – rinnalle on tullut yhä tärkeämmäksi kesän päättävä Muinaistulien yö. Ennen vanhaan sytytettiin rannoille nuotiot johdattamaan merellä kulkijat kotisatamaan. Nykyään kokoonnutaan sekä Virossa, Suomessa että Latviassa Itämeren rannoilla asuvien kansojen yhteenkuuluvuuden tiedostamiseksi. Tulet sytytetään tänä vuonna 28. elokuuta.

Suosittelemme meriurheilulajien harrastajille ja ystäville:

  • Muhun salmen regatta: 9.–16.7.
  • Surffileiri Roostan lomakylässä

Merituuli puhaltaa vuonna 2016 kaikkiin purjeisiin, tervetuloa kylään!

Uutiset

  • Merimuseon perusnäyttely Lentosatamassa uudistuu

    Lentosatama suljetaan tammi–toukokuuksi 2024 mukaansatempaavan päivitetyn näyttelyn pystyttämiseksi. Viron merimuseon kumppaneita Lentosataman perusnäyttelyn uudistamisessa ovat KOKO architects ja MOTOR.

    28. Lokakuu

  • Viron merimuseo avasi näyttelyn eräästä maailman suurimmasta meritragediasta 28.08.2021–15.01.2023

    Viron merimuseo avasi Lentosatamassa Jumindan meritaistelun 80. vuosipäivänä näyttelyn Helvetti Itämerellä – Jumindan meritragedia 1941. Tämä ihmisten ja laivojen kertomuksiin perustuva näyttely valmistui yhteistyössä Viron elokuva-alan palkittujen tekijöiden kanssa. ”Maailmalla tunnetaan Pearl Harbourin ja Dunkirkin tragediat. Jumindan niemen lähettyvillä Tallinnan evakuoinnin aikana käydyssä kahden päivän taistelussa 28.-29. elokuuta 1941 menehtyi kuitenkin monta kertaa enemmän ihmisiä. […]

    09. Syyskuu

  • Lisää uutisia

Järjestä oma tapahtuma

Järjestämme yhdessä jännittävän tapahtuman, josta puhutaan vielä pitkään!

Katso tarkemmin

Uutiset

Merimuseon perusnäyttely Lentosatamassa uudistuu

Lentosatama suljetaan tammi–toukokuuksi 2024 mukaansatempaavan päivitetyn näyttelyn pystyttämiseksi. Viron merimuseon kumppaneita Lentosataman perusnäyttelyn uudistamisessa ovat KOKO architects ja MOTOR.

28. Lokakuu

Viron merimuseo avasi näyttelyn eräästä maailman suurimmasta meritragediasta 28.08.2021–15.01.2023

Viron merimuseo avasi Lentosatamassa Jumindan meritaistelun 80. vuosipäivänä näyttelyn Helvetti Itämerellä – Jumindan meritragedia 1941. Tämä ihmisten ja laivojen kertomuksiin perustuva näyttely valmistui yhteistyössä Viron elokuva-alan palkittujen tekijöiden kanssa. ”Maailmalla tunnetaan Pearl Harbourin ja Dunkirkin tragediat. Jumindan niemen lähettyvillä Tallinnan evakuoinnin aikana käydyssä kahden päivän taistelussa 28.-29. elokuuta 1941 menehtyi kuitenkin monta kertaa enemmän ihmisiä. […]

09. Syyskuu

Vanhemmat uutiset
Sulje kartta

Yhteystiedot

Varaukset:+372 620 0550 (Ma–Pe 9–17), ei valtiollisina juhlapäivinä
booking@meremuuseum.ee
Vesilennuki tee 6, Tallinn

Avoinna Museolaivat Suur Tõll ja Valvas ovat avoinna pe-su klo 10-18. Lentosatama halli aukea 12.05.2024

Näytä kartta